Vihdoin uusi teksti

Tuijottanut kuukauden aikana monta kertaa näyttöä pitkän tovin ja koittanut kirjoittaa uutta tekstiä mutta kirjoittaminenkin ei ole vain lähtenyt kulkemaan.  Tänään kumminkin päätin että teen tekstin vaikka mikä olisi.

Moni on varmasti miettinyt miten Inna ja Ilona voivat. Molemmat tytöt ovat olleet terveinä ja Ilona ei ole palanut esikouluun eikä palaa kun vasta syksyllä.

Innan kanssa katsellaan aika ajoin ulos jos vaikka kettu herra näkyisi taas (pihapiirissämme liikkuu kettu)

Kotona olo on ollut omalla tavallaan palkitsevaa mutta myös aika ajoin uuvuttavaa.  On ollut ihanaa viettää aikaa perheen kesken mutta välillä tuntuu että on pakko päästä ulos. Kun ei näe ketään oikein ja on koko ajan neljän seinän sisällä siitä kärsii mielenterveys. Ainakin omani.

Joten päätin aloittaa uuden projektin. Teen vähävaraisille ihmisille ruokaa ja leivonnaisia. Olen saanut ruokia lahjoituksena ja Porukalla hanke on mm. tukenut ruokien teossa minua. Olen tehnyt nyt ruokia muutamalla kymmenelle perheelle ja se on ollut erittäin palkitsevaa eritoten kun tämä korona aikana, osalla henkilöistä on rahatilanne laskenut huomattavasti ja jotkut ovat joutuneet työttömiksi. Ennen kuin joku alkaa vero juttuja ja muita mainitsemaan teen ILMAISEKSI ja hygienista sen verran että olen käynyt kokki puolta ja omistan hygieniapassin. Tässä mitä teen ei tapahdu ollenkaan ihmiskontaktia vaan jätän ruuat ulko-ovemme taakse josta ihmiset noutaa ne 😊

Mustikka/mansikkapiirakka menossa uuniin

Tuo puuhastelu kokkailu ja leipominen on ollut itsellä aina se tapa rentoutua ja mieliala kohonnut itsellä tämän projektin takia ❤️

Äitienpäivä oli surullista aikaa itselle. Koko elämäni ollaan sukuni kanssa vietetty äitienpäivä  mummoni luona ja juhlittu äitienpäivää ja mummon syntymäpäiviä. Tänä vuonna se ei onnistunut. Toivotaan että ensi vuonna perinne jatkuu. Mummo asuu tässä lähellä ja kävimme viemässä hänelle kakkua kumminkin ja ison kasan lankoja lahjaksi.

Inna on alkanut maistelemaan kunnolla soseita ja syö noin kerralla puoli pussia (smoothieita) meille se on ollut hirveän iso juttu ja Innalle tietenkin myös. Innalla on mennyt hurjasti aina soseiden syönnin jälkeen ja naureskellut hirveästi. Innan lempi maku on tällä hetkellä mansikka-banaani.

Arki on sujunut hyvin mitä nyt aika ajoin kaipaa sitä omaa aikaa. Vaalijalsta näytettiin vihreää valoa sille että Inna pääsisi taas jaksoille ensikuusta alkaen. Ovat tehneet niin että kerrallaan ei ole kuin muutama talon ulkopuolinen asiakas kerrallaan. Innalla on aina vaalijalassa oma huone ja itsellä on suuri luottamus heihin. Sitä paitsi Innan osasto on pienessä kaupungissa ja kuopio on lähellä. En kaipaa moralisointia siitä että laitamme Innan vaalijalaan jaksoille. Ollaan nyt 3kk oltu ilman lomia ja välillä sitä kaipaa lepoa että jaksaa tätä meidän arkea. Ollaan myös sovittu se että jos tämä korona tilanne muuttuu huonompaan perumme jaksot.

Siskon sylissä on kiva katsoa elokuvaa

Innan halkion leikkauksesta ei ole vielä tietoa yhtään eikä varmaan tule pitkään aikaan ennen kuin tilanne rauhoittuu. Helsingin seudulla on niin paljon tartuntoja että emme todellakaan aio matkustaa sinne lähiaikoina. Luulen että leikkaus menee ensivuoden puolelle. Kaikki aikanaan. Inna on onneksi pysynyt terveenä ja ei ole saanut edes flunssaa mikä jo sinällään on ihme. Liman imuja ei ole tarvinnut tehdä tässä kuukauden sisällä kun ehkä viisi kertaa ja nekin ollut saunan jälkeen. Luit oikein. Inna saunoo tai no istuu saunassa ja naureskelee ja nauttii lämmöstä. Sauna nostaa erinomaisesti Innalta liman ja sen jälkeen on hyvä olla pitkän aikaa.

Inna ihmettelee ❤️

Tässä on myös ollut se mtv uutisten haastattelu jossa oli hieman väärää tietoa mitä korjaan: Innalla ei ole pitkään aikaan ollut nenämahaletkua vaan PEG. Siinä myös oli monta asiaa mitä ei mainittu ja tiivistettiin lähinnä tähän korona aikaan.

https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/puolitoistavuotias-inna-ei-luultavimmin-selviaisi-koronatartunnasta-aidilta-painava-pyynto-kanssaihmisille-tassa-on-kyse-paljon-suuremmasta-asiasta-kuin-vain-jokaisesta-itsestaan/7785092#gs.6bh0if

Tullut myös välillä aika pahamieli itselle siitä että ihmiset sanoo että haen vaan huomiota näillä Innan haastattelu jutuilla. Minua on pyydetty useamman kerran haastateltavaksi mutta olen suostunut vain niihin haastatteluihin mitkä ovat omaa sydäntä lähellä. Eli nämä haastattelut mm: korona aika ja tuntemattomien reagointi erilaiseen ulkonäköön. Loukkaavaa puhua muiden asioita eritoten jos ei niistä tiedä mitään.

Omasta mielestäni on tärkeää puhua näistä aiheista että opitaan empatiaa, hyväksytään erilaisuus ja jaetaan tätä tuleville sukupolville. Nyt kirjoitan tästä asiasta viimeisen kerran. Jos ei ole hyvää sanottavaa älä sano mitään.

10 vastausta artikkeliin “Vihdoin uusi teksti

  1. Inna on aivan ihana tyttö❤️ Hienoa, että oot löytänyt jonkun kanavan johon purkaa tuntojasi (kirjoittaminen), teilläkin kun on omalla tavallaan raskas tilanne Innan kanssa. Voimia koko teidän perheelle ja ihanaa kesää❤️ Ps ja Ilona myös vaikuttaa ihanalta isosiskolta🥰

  2. Kaikkea hyvää teille ja eritoten supermutsille. Sulla on sydän paikallaan, kun jaksat vielä auttaa muita hädässä olevia, vaikka ainulla itselläsi on varmasti rankkaa. Sellaiset ihmiset jotka teitä tuomitsee,eivät ole kokeneet varmaa ikinä itse rankkoja aikoja. Voima hali rutistus teidän koko perheelle❣ Toimin itsekkin lapseni omaishoitajana jolla on lisäksi kehitysvamma.

    1. Kiitos lämpimistä sanoistasi ❤️ Ja ihanaa kesää sinulle ja lapsellesi. Inna on vaikeasti kehitysvammainen ❤️

  3. Ihana kuulla että on nyt mennyt Innallakin noin hienosti ja jopa ”saunotaan” ja soseita nautitaan,kiva juttu. Jaksat olla vielä apuna muillekin ruokien merkeissä,sulla on hyvä sydän❤ Kaikkea hyvää teidän perheelle ja kesän odotusta,toivottavasti pian jo ilmat lämpiää 💕💕

  4. Ihana olet kun oman arjen keskellä jaksat vielä tehdä ruokaa muille, jotka sitä tarvitsevat!

  5. Olipa ihana lukea näitä kuulumisia. Samalla harmittaa teidän puolesta, koska huomaan että kaikenlaista päällepäsmäröijää on ilmeisesti tuppautunut antamaan neuvojaan kaikesta mahdollisesta. Olette selvästi miettineet omat asianne vastuullisesti ja kaikkien jaksamista ajatellen, ja se on todella tärkeä taito. Kuulostaa upealta että olet jaksanut vielä puuhata muiden hyväksi. Kaikkea hyvää sinne! Ihanat lapset <3

  6. Kiitos Kati taas, kun löytyi inspiraatio kirjoittamiseen. Jaksat vielä auttaa toisia. Se on tosi hieno teko ❤️ Inna kasvanut hienosti ja Ilona on niin reippaan oloinen tyttö ❤️ Kaikkea hyvää teille ja pysykää terveinä ❤️

  7. Hei,

    On mahtava juttu, että olet esillä erilaisuuden hyväksymisestä. Meidän 5v kehitysvammainen näyttää aivan tavikselta, mutta siihen kaikki normaali sitten jääkin. Tuntuu, että ihmisillä hyvin vaikea käsittää, että tämä harvinaisesta geenivirheestä peräisin oleva erilaisuus ei ole nyt sitä huonoa vanhemmuutta välttämättä. Ihmiset tuijottavat poikkeavaa käytöstä, puhetta ja liikkumista ja puistelevat päätään. Invaparkkipaikalle kun jättää auton, niin jupisevat tuomitsevasti, jopa samassa lauseessa, että noin sitä parkkeerattiin invapaikalle JA noin isoa lasta vielä kannetaan sylissä. Se invalappu siellä auton ikkunassa tottakai on, ei sitä ihan heppoisin perustein taideta antaa.

    En ole vielä omia toimintamalleja saanut hiottua, tekisi mieli sanoa jotain, mutta ei vaan tiedä että mitä. Kuitenkin perusarkikin on moninkerroin rankempaa kuin peruslapsen kanssa, että nämä ylimääräiset ulkopuolisten kommentit on vaan joskus liikaa.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.