Meidän tarinaa

Elämä yllättää välillä kerron meidän perheen tarinaamme.

Aloime Jarnon kanssa seurustella 2016.  Jarnolla on entisestä parisuhteesta 6v poika ja minulla pian 5v tyttö. Ennen seurustelua olimme tunteneet yli 10v toisemme ja käyneet aikoinaan treffeilläkin. Asuimme eripaikkakunnilla mutta saimme parisuhteen toimimaan. Kihloihin menimme 13.1.2017.

Tulin raskaaksi 2017 vuoden alussa ja koimme keskeytyneen keskenmenon.

Menetys koitteli meidän parisuhdetta mutta yhdessä pääsimme yli ajan kanssa. 9/2017 päätimme jatkaa uudestaan yrittämistä ja esikoiseni 4v syntymäpäivänä 28.12.2017 aamuna sain haalean plussan tikkuun.

Raskaus pelotti meitä molempia alussa kun pelkäsimme toista menetystä mutta mitä pidemmälle raskaus meni sitä varmempi olo tuli että tämä raskaus kestää loppuun asti. Muutama viikko ennen laskettua aikaa Jarnon kanssa muutimme yhteiseen asuntoon tänne mikkellin. Rv 37+ menimme synnytystapa arviointiin kun edelllinen lapseni oli leikattu sektiolla.

Vauva oli perätilassa ja saimme kuulla että lapsi on pieni kokoinen n.2500g ja että istukka ei toimi kunnolla. Jäimme samantien sairaalaan ja odotimme vuorokauden jos vauva kääntyisi voisimme aloittaa käynnistyksen. Vauva oli kääntynyt ja aloitimme käynnsityksen. Käynnistäminen sujui erittäin huonosti ja siinä vaiheessa kun oli mennyt käynnistystä 5päivää minulla meni hermot. Käynnistäminen lopetettiin ja sovittiin leikkaus aika kahden päivän päähän. Jäimme sairaalaan odottamaan käynnistystä.

10.9.2018 leikkaus salissa kuulimme ensimmäisen kerran rääkäisyn.

Vauva vietiin heti pois ja kuulin vain sanan kutsukaa lääkäri.

Hätäännyin. Näin kun vauva nostettiin Jarnon ilmeestä että joku ei nyt ole ok.

Jonkin ajan päästä mikä mun mielestä tuntui ikuisuudelta Jarno,vauva ja lääkäri tulivat mun luokseni.

”Vauvalla on amoliaa emme tiedä vielä tarkemmin kuinka laajasti

mutta toista korvalehteä ei ole kasvanut sisälle päin ja kädestä puuttuu peukola ja luultavasti luu. Myöskin hänellä on laaja kitalaki halkio”

Varmaan mietit tällä hetkellä miten reagoisit itse tai miten minä reagoin?

Mun ajatukset; Ei ole mitään väliä. Siinä on mun tytär jota mä oon rakastanut kun oli vatsassa ja nyt ulkopuolellakin entistä enemmän. Mä toivon että ei ole mitään sisäisiä vaurioita vauvalla ja että haluan pienen syliin.

Vauva vietiin pois tutkittavaksi vauvateholle suoraan Jarno meni mukaan. Mä jäin tikattavaksi ja heräämöön odottamaan että jaloissa palaa takaisin tunto.

Elämäni pisimmät 50min ennen kuin pääsin vauvan luokse. Ajatukset vain ravasivat että onko toinen edes hengissä ja miten voi. Lopulta pääsin vauvateholle. Siinä se meidän pieni tyttö oli. 2500g niin kuin sanoivat. Kauniit siniset silmät niin kuin isällään. Meidän vanhempien silmissä täydellinen.

Kun vauva oli 3pv vanha matkustimme kyssiin jossa katsottiin sisäelimet jne jotka olivat kunnossa.

Olimme yhteensä sairaaloissa 3viikkoa. Lopulta pääsimme kotiin mutta vieläkin käymme erinlaisilla sairaala käynneillä. Nytkin kun kirjoitan tällä hetkellä menemme huomenna helsinkiin pariksi päivää erinlaisille sairaala käynneille.  Tyttö sai nimen Inna ja saimme tietää kun Inna oli pari viikkoa vanha että hänellä on Goldenharin oireytymä. Jarnon kanssa käytämme kahden kesken sanaa goldenheart koska se meidän pienellä tytöllä on. Kultainen sydän. Innalle on tulossa useita leikkauksia ja sairaala käyntejä mutta en vaihtaisi tätä pois. Ilona (isosisko) kommentoi eräs päivä Innan puuttuvaa peukaloa ja korvaa näin; Innalla ei ole korvaa eikä peukaloa mutta äiti se ei haittaa.

Näinhän se on. Lapsen suusta se totuus tulee <3