Olimme Jarnon kanssa seurustelleet vasta 3kk noin kun tein positiivisen raskaustestin. Kumpikin meistä järkyttyi. Asiasta juteltuamme päätimme että vaikka tämä pieni ihminen ei oltu suunniteltu pitäisimme hänet tietenkin. Kului muutama viikko ja aloimme tottua ajatukseen yhteisestä lapsesta ja aloimme itseasiassa innostua. Ensimmäinen ultra tuli ja siellä näin meidän pienen sydämmen sykkivän. Meille tulisi yhteinen lapsi 2017 joulukuussa. Olimme onnellisia ja kerroimme perheellemme,hekin olivat onnellisia puolestamme.
Tuli toisen ultran aika.
”Täällä ei löydy enää sykettä”
Aloin itkeä. Tuntui kun maailma olisi romahtanut. Muistan tämän ultraajan kommentin ikuisesti joka oli vain muutama minuutti sen jälkeen kun sain tietää että meidän pieneltä ei löytynyt enää sykettä. ”Laitanko sulle nyt pilleri reseptin kerran et ole enää raskaana.”
Tästä olen yhä katkera. Lääkäreillä ja hoitajilla pitäisi olla kyky empatiaan ja tilanne tajua. Ei ollut oikein jostain kumman syystä silloin ehkäisy mielessä. Sain ajan keskeytykseen 5 päivän päähän sairaalaan. Kun lähdin pois huoneesta itkin hysteerisesti. Onneksi tällä reissulla oli äitini mukana. En nimittäin tiedä miten olisin kestänyt tuon tilanteen silloin yksin.
5 päivää myöhemmin olen sairaalassa synnytysosastolla. Kuulen kun joku synnyttää lapsen ja lapsi huutaa. Meidän lapsi ei tulisi ikinä huutamaan. Ei ikinä olemaan kenenkään sylissä. Ei äitiä,ei isää,ei isosiskoa. Minun lapseni on kuolleena kohdussa. Pieni elämän alku ei ole jaksanut eteenpäin. Saan lääkkeet ja moneen tuntiin ei tapahdu mitään. Olen koko tämän ajan yksin huoneessani. En itke. Olen turta. Lopulta kivut alkavat. Olen yhä yksin. Kukaan hoitaja ei tule käymään kysymässä vointiani. Minulle on annettu vain käteen vihko jossa lukee: Keskenmeno
Usean tunnin päästä pieni ei ole vieläkään tullut ulos enkä kestä enää kuunnella vauvan itkua vastapäisessä huoneessa. Ilmoitan halustani lähteä kotiin. Saan mukaani lisää käynnistys pillereitä ja kipulääkkeitä. Menen kotiin äitini ja Ilonan kanssa. Koen äärimmäistä kipua selässä. Onneksi äiti koittaa saada ajattelemaan muita asioita. Lopulta keskiyön jälkeen suihkussa kaikki on ohi. En ole enää raskaana. Meistä ei tule äitiä tai isää tälle pienelle.
Seuraavana päivänä äitini ottaa Ilonan yökylään. Olen yksin kotona ja nukun. En vieläkään itke. Kun Ilona saapuu kotiin jatkamme arkeamme kuten mitään ei olisi tapahtunutkaan kunnes lähden ensi kertaa baariin pienen menetyksen jälkeen. Alkoholi ja henkinen pahaolo ei ole hyvä yhdistelmä.
Itken. Huudan ja kiroan. Sen yön aikana eroamme lähes Jarnon kanssa. Käyttäydyn itsekkäästi sanomalla ettet ollut paikalla sairaalassa tai ultrissa. Aiheutan Jarnolle henkisesti samanlaisen olon mitä itse tunnen. Kipua ja tuskaa. Sanon myös ettet voi tietää miltä minusta tuntuu. Jälkikäteen mietittynä kyllä Jarno tiesi. Olihan kyseessä hänenkin lapsi. Jarno on ollut aina meistä se vahvempi kuka ei niin näytä tunteitansa. Saamme onneksi seuraavana päivänä sovittua. Seuraavan kerran kun näemme pieksämäellä itkemme kumpikin ja puhumme asian läpi.
4kk päästä voimme kumpikin paremmin ja olemme päässeet elämässä eteenpäin. Päätämme yrittää nyt yhteistä lasta.
28.12.2017 Ilonan 4v syntymäpäivänä teen haalean plussan. Pelko kulkee läpi alkuraskauden ja pikku hiljaa toivo siitä että meidän lapsi pääsisi syliin asti nousee. 10.9.2018 meille syntyy yhteinen pieni tytär. Tyttö syntyy yllättäen sairaana. Sillä hetkellä emme tiedä asiasta paljon. Ainut meidän toive on että vauva ei kuole. Meille ei ollut mitään väliä muulla kunhan saisimme pitää pienen sylissä,rakastaa ja olla parhaat mahdolliset vanhemmat.
Lähes kuukauden sairaalassa olon jälkeen pääsemme kotiin meidän pienen goldenhar vauvan kanssa. Vauva on täydellinen meidän silmissä ja vaikka pienen elämä ollut välillä vähän haastavaakin emme voisi olla onnellisempia Innasta.
Nykyään ajatukseni ovat tästä asiasta niin että jos tuo meidän ensimmäinen yhteinen raskaus olisi kestänyt loppuun asti meillä ei olisi Innaa. Sitä ajatusta minä en kestä. Kaikella on tarkoituksensa ja uskon että meidän oli tarkoitus saada kokea menetys joka vahvisti meidän suhdetta Jarnon kanssa. Tänä iltana sytytämme kynttilän pienen muistoksi jota emme saaneet syliin asti.
Sinulle pieni siellä taivaassa; Rakastimme sinua. Halusimme sinut. Sinulla on nyt pikkusisko isosiskon lisäksi. Olit vain hetken täällä ja sitten et enää ollutkaan. Me tulemme muistamaan sinut aina. Teit meistä vahvemman perheen. Tulet aina pysymään meidän muistoissamme. Olet osa meitä ja jonakin päivänä kun emme enää ole täällä maailmassa toivon tapaavani sinut taivaassa ja saavani viimein syliin. Rakkaudella; Äitisi