Visulahti

Meillä oli tänään ihan huippu päivä. Mentiin käymään visulahdessa perheen kesken. Saimme liput visulahden johtajalta joka oli nähnyt meidän kodinkuvalehden artikkelin. Meillä oli nyt oiva tilaisuus käyttää liput ja lähteä nauttimaan yhteisestä ajasta ennen Innan ja minun tulevaa reissua helsinkiin taas.

Matkustimme visulahteen bussilla ja heti kun pääsi porteille palasi omat lapsuus muistot mieleen. Varsinkin kun tapasin ensimmäisen kerran P.J:n josta olen kirjoittanut. Meidän ensimmäinen tapaaminen oli nimittäin visulahdessa.

Paikka oli muuttunut aika paljon niistä ajoista kun itse olin käynyt siellä mutta oli siellä itsellekin tuttuja asioita missä oli pakko sitten käydä. Mainittakoon niistä esimerkiksi vesiliukumäki. Ilona oli käynyt minun kanssa visulahdessa kun oli 3v ja ei päässyt suurimpaan osaan laitteista silloin johtuen pituudesta kun suurimmassa osassa lastenlaitteita on 100cm raja. Tällä kertaa oli toisin. Ilona pääsi joka paikkaan lähes minne halusi paitsi pariin jossa oli 6v ikäraja. Ilona nyt koko illan puheli että kuinka kiva päivä oli ja mistä laitteista tykkäsi. Jäi itselle kyllä nyt tosi hyvä fiilis koko päivästä. Aivan ihanaa ❤

Innan meno visulahdessa oli myös hyvä. Inna hieman kasteli jalkaa vedessä ja kiljahteli. Inna myös nukkui tosi hyvin ulkoilmassa,hymyili,jutteli ja katsoi tarkkaan ympäristöä että mitä täällä tapahtuu. Kaiken kaikkiaan en voi muuta kuin kiittää tästä kokemuksesta. Tämä oli meidän perheen tärkeää. Eritoten Ilonalle. En halua että Ilona muistaa tästä kesästä sen vain että äiti ja Inna oli yli 3 viikkoa sairaaloissa vaan että hänellä oli hauska päivä koko perheen kesken.

Tässä kuvia osasta mitä teimme. Kävimme myös mm. uimassa 😊

Ensiviikolla matkaamme Innan kanssa siis taas. Tällä kertaa kohteena on helsinki. Siellä on monta juttua kahden päivän aikana. Vielä ei ole tietoa mikä päivä pääsemme kotiin. Uskomatonta paljon sairaalassa oloa on ollut tässä kuukauden sisällä. Kyssissä yhteensä melkein 3 viikkoa,mikkelissä osastolla 4 päivää ja nyt ensiviikolla helsinki. Toivon todella että tämä alkaa joskus helpottamaan mutta tärkeintä on Innan hyvinvointi ja se että löytyy sopiva lääkitys epilepsiaan. Kiitos kaikille lukijoille jotka olette taas olleet niin ihanasti tukena ja antaneet vertaistukea ❤

Neiti kesäheinä ❤

 

Yksi vastaus artikkeliin “Visulahti

  1. kauniisti olit kirjoittanut ja hienoja kuvia mamman kummastakin tytöstä

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.