Äitienpäivän aikaan tulee aina todella kiitollinen olo tytöistäni. Siihen on monia syitä mutta eritoten se että äidiksi tulo ei ollut itselleni koskaan itsestään selvyys.
Niin kauan kun muistan olen haaveillut äitiydestä ja perhe elämästä. Piti elää aluksi oma nuoruus ja sitten saada lapsia. Niin ei käynyt. Olen kokenut ennen Ilonaa tuulimunan ja keskenmenon. Ilonan jälkeen Jarnon kanssa keskeytyneen keskenmenon joka meinasi repiä meidät erilleen. Niin ei onneksi käynyt vaan nousimme yhdessä ylös vahvempana ja saimme Innan.
Kun Ilona syntyi 2013 vuoden lopulla en tiennyt mitä aito pyytteetön rakkaus on. Siitä hetkestä kun Ilona syntyi tiesin että tekisin mitä tahansa tyttäreni eteen. Niin teinkin. Erään ihmisen takia päätin aloittaa elämäni alusta ja olla vahva rakastava äiti.
Olin Ilonan kanssa kahdestaan aika kauan aikaa kunnes Jarnon kanssa aloimme pitkästä aikaa taas jutella. Olemme tunteneet Jarnon kanssa 15 vuotta.
Muistan kun Ilona sanoi Jarnoa ensi kertaa isiksi. Se oli hetki kun mietin miten paljon rakastan Jarnoa ja että hän on se ihminen kenen kanssa minä tahdon viettää loppuelämäni.
Kun odotimme Jarnon kanssa ensimmäistä meidän yhteistä lasta toisessa ultrassa ei näkynyt enää sykettä. Molemmat meistä meni rikki ja koitimme surra asiaa erikseen ja hiljaa. Lopulta tuli päätös että joko juttelemme asiasta yhdessä tai eroamme. Juttelimme ja selvisimme yhdessä.
Inna syntyi syyskuussa 2018 yllättäen erityislapsena. Makasin siinä leikkaus pöydällä kun Jarno toi hoitajan kanssa Innan luokseni ja hoitaja näytti Innan käden ja korvan. Käänsin katseeni Jarno on ja näin hänen ilmeestään jotain. Hän oli ylpeä isä meidän erityisestä pienestä ja hän hyväksyi Innan täysin sellaisena kun on. Niin myös minäkin. Uskon että Inna on tarkoitettu juuri meille sellaisena kun hän on.
Innan ensimmäinen vuosi oli yhtä myllerrystä ja pelkoa että menetämme Innan. Pari kertaa teho-osastolla oloa ja paljon sairastelua. Älytön määrä eri sairaala käyntejä. En tajua miten selvisimme siitä ja vielä ilman apua. Se vuosi kylläkin meni todella sumussa ja sekavassa olotilassa.Kun aloimme saada apua kotiin ja vaalijala jaksot silloin pystyi pysähtymään. Miettiä miten vahva perhe meillä on ja miten ylpeä olen molemmista tytöistä tuona aikana.
Ilonalla oli tuolloin myös rankka vuosi kun äiti matkusti koko ajan pikkusiskon kanssa sairaaloissa mutta me selvisimme siitä kaikesta. En vieläkään oikein ymmärrä miten mutta mun on pakko löytää itsestään sellaisia asioita mitä ei edes tiennyt olevan olemassa.
Nykyhetkenä olen onnellinen kaikesta mitä meillä on. Hoitajat, vaalijala ja te lukijat. Saanut vertaistukea paljon ainoa asia mitä yhä kaipaan on ystäviä mutta ehkä aika korjaa senkin vielä joskus. Elämä on tässä ja nyt ja me nautimme.
Äitienpäivä
Äitienpäivän vietimme kotona syöden kakkua ja nauttien toisistamme. Kuvassa tekemäni kakku ja Ilonan ihanat lahjat mitkä hän oli tehnyt minulle esikoulussa. Alan päivittelemään oman jaksamiseni mukaan tätä blogin sivua mutta päämääräni olisi kerran viikossa. Että kerkeää jotain tapahtua. Innalla on tämän kuun kahdeskymmenes päivä aika kyssiin ja olemme siellä yön yli. Kirjoitan viimeistään silloin kun kuulemme unipolygrafian tuloksista seuraavaana päivänä.
Teillä on ihana perhe ja kuulumisianne on aina ihana lukea! ❤️ Itselläni on 6 lasta, kaikki omanlaisiaan ja jokainen on rakas ja erityinen meille. Välillä olen miettinyt, että miten tässä hulinassa on jaksanut…
Mutta kun vertaa teidän kokemuksiinne niin ei voi muuta kuin ihailla sitä vahvuutta ja jaksamista jota teillä on. Mutta mitäpä ei rakkaidensa eteen tekisi… Jos ei kaikkeaan! Teidän perheenne on vahva ”yksikkö” ja teidän keskinäinen rakkaus toisianne kohtaan on havaittavissa ja sen lämmön tuntee itsekin lukiessa tekstejäsi, Kati. Inna ja Ilona ovat ihania tyttöjä ja he ovat maailman onnekkaimmat kun ovat saaneet teidän vanhemmikseen! Te ootte ❤️ voikaa hyvin ja pitäkää toisistanne huolta vastaisuudessakin. Me luetaan blogia aina kun uutta ilmaantuu ja ollaan hengessä mukana! Kaikkea hyvää!
Kiitos ♥️