Äitienpäivän jälkeiset mietteet

Äitienpäivän aikaan tulee aina todella kiitollinen olo tytöistäni. Siihen on monia syitä mutta eritoten se että äidiksi tulo ei ollut itselleni koskaan itsestään selvyys.

Niin kauan kun muistan olen haaveillut äitiydestä ja perhe elämästä.  Piti elää aluksi oma nuoruus ja sitten saada lapsia. Niin ei käynyt. Olen kokenut ennen Ilonaa tuulimunan ja keskenmenon. Ilonan jälkeen Jarnon kanssa keskeytyneen keskenmenon joka meinasi repiä meidät erilleen. Niin ei onneksi käynyt vaan nousimme yhdessä ylös vahvempana ja saimme Innan.

Kun Ilona syntyi 2013 vuoden lopulla en tiennyt mitä aito pyytteetön rakkaus on. Siitä hetkestä kun Ilona syntyi tiesin että tekisin mitä tahansa tyttäreni eteen. Niin teinkin. Erään ihmisen takia päätin aloittaa elämäni alusta ja olla vahva rakastava äiti.

Ilona parin päivän ikäisenä ❤️

Olin Ilonan kanssa kahdestaan aika kauan aikaa kunnes Jarnon kanssa aloimme pitkästä aikaa taas jutella. Olemme tunteneet Jarnon kanssa 15 vuotta.

Muistan kun Ilona sanoi Jarnoa ensi kertaa isiksi. Se oli hetki kun mietin miten paljon rakastan Jarnoa ja että hän on se ihminen kenen kanssa minä tahdon viettää loppuelämäni.

Kun odotimme Jarnon kanssa ensimmäistä meidän yhteistä lasta toisessa ultrassa ei näkynyt enää sykettä. Molemmat meistä meni rikki ja koitimme surra asiaa erikseen ja hiljaa. Lopulta tuli päätös että joko juttelemme asiasta yhdessä tai eroamme. Juttelimme ja selvisimme yhdessä.

Inna syntyi syyskuussa 2018 yllättäen erityislapsena. Makasin siinä leikkaus pöydällä kun Jarno toi hoitajan kanssa Innan luokseni ja hoitaja näytti Innan käden ja korvan. Käänsin katseeni Jarno on ja näin hänen ilmeestään jotain. Hän oli ylpeä isä meidän erityisestä pienestä ja hän hyväksyi Innan täysin sellaisena kun on.  Niin myös minäkin. Uskon että Inna on tarkoitettu juuri meille sellaisena kun hän on.

Inna ekaa kertaa minun sylissä

Innan ensimmäinen vuosi oli yhtä myllerrystä ja pelkoa että menetämme Innan. Pari kertaa teho-osastolla oloa ja paljon sairastelua. Älytön määrä eri sairaala käyntejä. En tajua miten selvisimme siitä ja vielä ilman apua. Se vuosi kylläkin meni todella sumussa ja sekavassa olotilassa.Kun aloimme saada apua kotiin ja vaalijala jaksot silloin pystyi pysähtymään. Miettiä miten vahva perhe meillä on ja miten ylpeä olen molemmista tytöistä tuona aikana.

Ilonalla oli tuolloin myös rankka vuosi kun äiti matkusti koko ajan pikkusiskon kanssa sairaaloissa mutta me selvisimme siitä kaikesta. En vieläkään oikein ymmärrä miten mutta mun on pakko löytää itsestään sellaisia asioita mitä ei edes tiennyt olevan olemassa.

Innan kanssa matkustelua lähes vastasyntyneenä

Nykyhetkenä olen onnellinen kaikesta mitä meillä on. Hoitajat, vaalijala ja te lukijat. Saanut vertaistukea paljon ainoa asia mitä yhä kaipaan on ystäviä mutta ehkä aika korjaa senkin vielä joskus. Elämä on tässä ja nyt ja me nautimme.

Ilona ja tässä kuussa

Äitienpäivä

Äitienpäivän vietimme kotona syöden kakkua ja nauttien toisistamme. Kuvassa tekemäni kakku ja Ilonan ihanat lahjat mitkä hän oli tehnyt minulle esikoulussa. Alan päivittelemään oman jaksamiseni mukaan tätä blogin sivua mutta päämääräni olisi kerran viikossa. Että kerkeää jotain tapahtua. Innalla on tämän kuun kahdeskymmenes päivä aika kyssiin ja olemme siellä yön yli. Kirjoitan viimeistään silloin kun kuulemme unipolygrafian tuloksista seuraavaana päivänä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.